lauantai 17. elokuuta 2013

Kajaanin plörinänäyttely 17.8.2013

Ryhmänäyttely sen vissiin piti olla, mutta meillä se meni ihan plörinäksi. Tuomarina gööteillä oli tällä kertaa Perttu Ståhlberg. Käsittääkseni hän on arvostellut gööttejä vain kerran aiemmin (ellei ole tänä kesänä ollut arvostelemassa niitä muuallakin), ja tuomarina hän vaikutti oikein tarkalta, tutki koirat pöydällä läpikotaisin ja tykkäsi liikuttaa niitä paljon. Se ei ole minusta yhtään huono asia, tosin tällä kertaa tuo pöydällä tutkimisen tarkkuus pilasi meidän esiintymisen... Gaia ei ole edelleenkään niin innokas pöydälläolija, se ei pelkää vaan on hieman varuillaan, mutta vielä vähemmän se on tottunut siihen, että vieras ihminen kopeloi sen läpikotaisin. Tällä kertaa Gaia meni siitä aikalailla lukkoon, ja siinä missä sentään koiran seisottaminen kehässä onnistuu, Gaia seisoi nyt kertakaikkisesti sykkyrällä, selkä mutkalla, jalat mahan alla ja korvat lerpottaen suoraan sivuille. Liikkuminenkaan ei tahtonut onnistua, kun maa kutsui koiran kuonoa... Noh, arvostelussa oli sentään jotain hyvääkin:

"Hyvän kokoinen, riittävän tummat silmät, hieman alas kiinnittyneet korvat, riittävä eturinta, kääntää eturaajojaan ulospäin, matala säkä, köyristää lanneosaa, liian laskeva lantio, liian ylös kuroutunut vatsalinja, liikkuu löysästi edestä, takaraajat liiaksi rungon alla, hyvä karva ja merkit, tarvitsee kehätottumusta" -> AVO-H

EH:ta lähdettiin hakemaan, mutta se menikin taas näin... Selvästi nämä Kajaanin näyttelyt eivät ole meitä varten  (Kni:sta on aina tullut tuo H...). Nyt ei sitten ole näyttelyitä Gaialle enää tiedossa. Ensi vuoden erkkaria vielä harkitsen, kun kiinnostaisi sinne Tampereelle kyllä lähteä, mutta lähteekö sitten koiran kanssa vai ilman. Jos myöhemmin Gaapan kehityksessä tapahtuisi jotain suurempaa muutosta, voisi asiaa harkita uudelleen. Muutoin taisi tämän koiran kanssa harrastelut jäädä sitten nakkijälkeen ja kenties silloin tällöin mätsäreissä pyörähtämisiin. Mutta Gaitsu onkin parhaimmillaan kotona ja metsälenkeillä :)

Nämä kuvat ovat eiliseltä, ja lähinnä siskoni ottamia. Tässä minä kuvasin, ja sisko seisotti Gaiaa. Gaian häntä huiskutti koko ajan ;)

Kun minä seisotan Gaiaa, häntää ei tarvitse heilutella. Tässä taas tällainen takakorkea pönötys.

Tämä taas kuvastaa hyvin sitä, minkälainen koiruus Gaappa on kotosalla <3 Paitsi silloin kun iskee riiviötuuli...

'Taitava' Gaia

Ja lentävä... jäniseläin?

Tai joku hirmuinen peto...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti