Elossa edelleen

 Tovi onkin näköjään kerennyt vierähtämään edellisestä päivityksestä. Ja paljon on kerennyt tapahtua. Jospa tähän nyt kasaisi pääpiirteittäin jotain...

 Pentukurssi meni jo hyvän aikaa sitten ohi, ja mielestäni Gaian kanssa pärjättiin siellä hyvin. Pikkukoira oppi kaikki asiat, jotka pitikin (paitsi hienosti toisten koirien ohittaminen on ja pysyy hakoteillä... Mutta kyllä se SIELLÄ KURSSILLA onnistui... ;) ), totuttiin vähän muihin koiriin ja ihmisiin, joista onneksi edes yhtä parivaljakkoa tavataan välillä koirapuistossa, ja löydettiin uusia innostuksia kuten jäljestäminen. Gaia oli niin näpsäkkä tyttö nappaamaan hajut ilmasta, että ryntäsi yhdessä välissä 'jäljestysalueen' poikki pyöräilleen ihmisen perään, kunnes sain koiran taas oikealle jäljelle. Muutoin menestys siinä oli niin upeaa, että voisimme harkita jollekin jäljestyskurssille menemistä.

 Olemme myös käyneet vähän tutustumassa näyttelymaailmaan. Periaatteessa... Kuopioon oli pakko mennä elokuussa katselemaan gööttejä kansainväliseen näyttelyyn, ja Gaiahan tietysti lähti mukaan. Alkuun neidistä ääntä kyllä riitti, mutta kunhan koira pääsi vähän rauhoittumaan ei se paljoa enää haukkunutkaan. Näyttelyssä tavattiin myös Gaian kasvattaja, sekä yksi heidän aiemmista gööttikasvateistaan, Jorsakin Hertta. Neideillä sitten riemua riitti rymytä kehän laidalla painia lyömässä.
 Syyskuun lopulla kävimme sitten debytoimassa Kajaanissa match showssa. Menestys ei ollut kovin kehuttavaa, joten sininen nauhahan sieltä rapsahti. Ryhmäkehässä emme kuitenkaan lentäneet ensimmäisiksi pihalle, mikäli oli pienoinen ihme Gaian huolestuessa meidän takanamme kehän laidalla liikkuneista lapsista. Noh, tästä jatketaan... Toiveissa olisi päästä käymään vielä tässä kuussa näyttelyharkoissa, mutta toistaiseksi kummankin jo menneen harkan kohdalle on sattunut niin loistava sää, ettemme ole lähteneet hukkumaan paikalle. Jo pentukurssilla tuli huomattua, ettei Gaia oikein suostu toimimaan halutulla tavalla vesisateella. Nyt toivomme siis parempia säitä, sekä sitä ettei neiti kerkeä aloittamaan vielä ensimmäisiä juoksujaan...

  Teimme elokuussa myös väliaikais paluita Raahen suuntaan. Aluksi Gaian yksin jättäminen sinne ahdisti minua niin paljon, että pyysin Gaian kaverikoiran Hiisin omistajaa tuomaan Hiisin päiväksi Gaian seuraksi. Kesällä nimittäin olin auttamassa naapuriani muutossa, ja Gaian jäädessä silloin yksin se huusi koko sen ajan, kun kannoimme tavaroita naapurikämpästä muuttoautoon. Pitäisi varmaankin koputtaa puuta, mutta Gaia tuntui olevan loppujen lopuksi aika nätisti nyt syksyllä yksin jäädessään. Ensin, vaikka Hiisi olikin seurana, Gaia kyllä koitti raapia kämppäni ovea ja haukkui perään, mutta jonkun kerran jälkeen se loppui. Kun Gaia jäi yksin, sama homma, mutta viimeisimmällä kerralla, se ei enää yrittänytkään mukaani, vaan katsoi lähtöäni seisten Dentastixinsä ääressä. Nyt olemme taas Kajaanissa työssäoppimisjaksoni ajan, ja toivon kovasti samanlaisen menestyksen jatkuvan, kunhan menemme taas takaisin.

  Gaialla on ilmeisesti alkanut myös mörköikä. Kaikki liikkuva, näkyvä tai kuuluva on haukuttava, ainakin jos olemme kahdestaan kävelyllä ilman koiraseuraa. Toisten koirien parissa Gaia ei juuri hauku kuin vastaantuleville koirille, tai pimeällä mustissa kulkeville ihmisille. Varsinkin silloin, jos he sattuvat puhumaan. Tämä on hieman rasittavaa Raahessa ollessa ja ilta-/yökävelyllä käydessä ennen nukkumaanmenoa. Kerrostaloalueella koiran haukku kaikuu aika kauas... Eikä pimeällä viitsi lähteä lähimetsään kävelemään.

Gaia heinäkuussa

Paria päivää vaille 6kk:

Ja elo-syyskuussa

  Lintuparvemme myös kasvoi yhdellä nokalla heinäkuussa. Äitini bongasi kajaanilaisessa eläinkaupassa yhden pienen siivekkään, jonka lajia edes kaupassa ei tiedetty. Entinen omistaja toi linnun sinne, kun ei pystynyt enää pitämään sitä. Lintu nökötti tirskuttelemassa undulaattihäkissä, ja äitini kysyessä siitä myyjältä myyjä totesi, että äitini voisi ottaa linnun mukaansa, jos halusi. Kun äitini palasi kotiin, hän kertoi otuksesta minulle, ja minä jäljitin otuksen viiksihempoksi (Serinus mozambicus). Koska äitini yhdeksänvuotias undulaatti on ollut jo tovin yksinään, päätimme hakea hempon meille. Pikkuneiti/-rouva on varsin veikeä tapaus tirskutellessaan ja pörräillessään ympäriinsä. Otus ei ole tuntunut myöskään olevan moksiskaan undukämppiksestään. Tosin melkeinpä ainut asia, jonka tuon linnun aiemmasta elosta tiedämme, on se, että sillä on ollut kauan undulaatteja seuranaan. Lisäksi tirriäiselle on joskus sattunut mahdollisesti jokin haaveri, jonka seurauksena siltä puuttuu toisesta jalasta takavarvas. Alkuun ihmettelinkin, kuinka lintu ei aina pysynyt orrella, vaan tipahti lattialle, mutta sitten huomasin sen puuttuvan varpaan. Paljoa tuo varvaspuutos ei kuitenkaan näytä muuten haittaava. Lintu on aktiivinen, syö ja laulelee, joten enpä uskoisi sen varvastaan murehtivan.

Pentukoulua ja koirakavereita

Viimeviikkoisten helteiden aikaan asiasta ei voinut erehtyä: kesä se saapui taas Pohjolaan. Vaikka kaikki muut riutuivat läkähdyksissään, Gaiassa virtaa riitti. Onneksi Gaia sai päivää vaille nelikuispäivänään riekkua serkkuni nuoren saksanpaimenkoira-pystykorva-mix Jaden kanssa. Vaikka kokoeroa riitti, neidit tulivat hienosti toimeen keskenään. Välillä riekkuminen tosin oli laiskanpuoleista hammastelua.

Helteillä on hyvä päästä myös vilvoittelemaan vesistöjen ääreen. Gaia tosin ei ole vielä erityisemmin innostunut uimisesta, vaan rannalla on mukavampaa möyriä hiekkakuopissa. Gaia kaiveli itselleen hienon kuopan mökille rantaan.

Saatettiinpa sitä istuskella puhtoisempana koivun juurellakin.

Saaga sen sijaan oikeana uimakoirana haki keppiä järvestä mielellään. Gaiasta oli hauskempaa koittaa varastaa keppi Saagalta tämän rantautuessa. Tosin vain harvoin taisi pikkukoira saada napattua kepakon isomman suusta...
  Saagasta tuli napattua jokunen kuva uintireissun jälkeen. Lapinkoirillahan pitäisi kuulemma olla ahmamainen ryhti, joten lienekkö Saagan ryhti rotumääritelmän mukaan juuri täydellinen tässä kuvassa ;)

Kirjoittaja taas intoutui kuvailemaan järvellä lenneilleitä tiiroja, ja koirakuvat jäivät näin vähän vähemmiksi...

Viikonloppuna siskoni kävi Priita-koiransa kanssa visiitillä Kajaanissa, ja Priitasta tuli Gaian terrorisointikohde nro. 1.

Mikäs voisi pienestä göötistä olla sen hauskempaa, kuin roikkua lappalaisten kaulakarvoissa, ja yrittää jäystää näiden pörrökarvakorvia sekä purra näitä nilkoista ;)

Eilen taas oli ensimmäinen kerta pentukurssilla, ja vaikka menestys välillä vähän etukäteen huoletti, oli Gaia kuitenkin suhteellisen mallikelpoisesti sen tunnin ajan. Gaia tosin pelkäsi ensi alkuun muita pentuja, mutta huomasi pian, että kilttejähän nekin ovat. Vaikka eräs terrieri vähän Gaialle alkuun ärisikin, saattoi tämäkin kaksikko yhdessä välissä vähän leikkiä keskenään. Harjoituksetkin menivät pääasiassa ihan kivasti. Katsekontaktiharjoituksessa ei juuri ollut ongelmia, kunnes harjoitusta vaikeutettiin niin, että Gaian olisi pitänyt ottaa kontakti liikkeessä. "Katso" käskyn kuullessaan Gaia tuijotti kovin intensiivisesti kyynärpäätäni, kun pidin namikättä selkäni takana. Tämä harjoitus tulikin kotiläksyksi, joten sitäkin tällä viikolla saataisiin harjoitella ihan urakalla.
 Pöydällä tutkittavana oleminen oli Gaialle muuten ihan ok touhua, kunnes kurssin ohjaaja yritti tarkastaa Geen hampaat. Koira yritti pakittaa pari askelta pöydältä, ja pitkän koiran häntäpuoli ylsikin sitten reunan yli. Kyllä ne hampaat saatiin kuitenkin katsottua, vaikkakin vähän vaikeasti... Tätäkin saa siis harjoitella lisää.
  Luoksetulossa ei sitten ollutkaan ongelmaa. Ohjaaja piti koiria vuoronperään pitkässä liinassa, kun omistaja käveli poispäin, ja kutsui sitten koiran luokseen. Gaiahan kipitti luokse suorilta nameja hakemaan :) Eipä tuon koirulin kanssa luoksetulossa muutenkaan ole oikein ollut ongelmia, paitsi kerran lenkkeilijät olivat omistajaa mielenkiintoisempia, ja kotipihalta ei välillä millään malttaisi tulla takaisin sisälle. Ja jos pihan portti vaan sattuu olemaan auki, saa silloinkin pennun takaisin vaan namipussin avulla...

Lapset ne kasvavat nopeasti...

Jospa tänne pistäisi joitakin kuvia Gaian tähänastisen kasvun varrelta. Koiruus alkaa jo pikkuhiljaa näyttämään kauniilta nuorelta göötiltä pienen, ylisöpön, pallopäisen ja hörökorvaisen karvamakkaran sijaan ;)

8 vk:

 Seuraavana päivänä uuteen kotiin muutostaan pikkukoira taisi olla vielä vähän väsynyt matkustamisesta, uusiin ihmisiin tutustumisesta (tai olihan Gaia nähnyt minut ja äitini jo viisiviikkoisena, mutta tuskinpa se enää meitä muisti) ja yleisestä ympäriinsä pörräilystä. Pennusta oli oikein mukavaa ottaa kunnon tirsat äitini sylissä.

9 vk:

 Pennun kanssa matkattiin alustavista suunnitelmista poiketen Kajaaniin tutustumaan vanhempieni lapinkoiraan, Saagaan, ja tietysti muuhunkin porukkaan ja koko paikkaan. Jossain välissä ulkona kameran lähettyvillä söpösteli yllä näkyvä ilmestys. Onkohan sillä edes takajalkoja...?

10vk:

 Pääsiäisenä pikkukoira pääsikin ihmettelemään pientä koiralaumaa: Käytiin Kajaanissa joukolla metsäilemässä lapinkoirien Priitan (Miskajasmin Priitta) ja Saagan, tanskandoggi Nemin (Chic Carelia's Delilah) sekä göötti Voiton (Taikakuonon Adolf) kanssa...

... ja arvatkaapa, kuka isoista koirista oli pikkukoiran ehdoton suosikki? Voitto-herra oli Gaiasta niiiiiiiiin ihana, vaikkei isogöötti paljoa pienemmästä perustanut ;)

Pikkugöötistä tuli napattua samalla reisulla pari vähän edustavampaakin kuvaa:

Koiranpentuhan on vallan mainio syy hankkia uusi kamera, eikö olekin?

12vk:

 Gaia pääsi riekkumaan kaverini Hiisi-lapinkoiran (Netvetin Loimu) kanssa ihan täällä Raahessa. Tästä vauhtikaksikosta oli hankalaa saada tarkkoja kuvia... Mutta koirilla ainakin riemua riitti! Hiisi kävi riekkuhetken aikana jopa sukeltamassa lammessa... Ei tosin ehkä ihan tarkoituksella. Gaia pysyi vedestä kauempana, muttei välttynyt siltikään kastumiselta.

 Viikonloppuna Hiisi lähti omistajineen mukaan visiitille Kajaaniin. Käytiin porukalla mökilläkin, ja tohinaa riitti niin, että pikkukoiran piti ottaa päikkärit mukavasti saunan terassilla auringossa makoillen.

Ei, ei se ole kuollut...

13vk:

Käytiin jälleen viikonloppuna metsälenkillä Kajaanissa, tällä kertaa vaan Gaian ja Saagan voimin. Gaiasta tuli muutama nätti kuva kannolla istumassa. Pentu osasi jo näyttää kovin topakalta!

Lisäksi saatiin napattua pari kaverikuvaa Gaiasta ja Saagasta. Yritys oli kyllä ottaa kuvia vain Saagasta, mutta pikku-Gee oma-aloitteisesti tuli hääräämään ympärille, ja äitini koitti saada koirat istumaan hetkeksi vieretysten.
Gaia sai myöhemmin myös yrttipannan kaulaansa, toivottavasti se pitäisi punkit koirasta poissa...

14 vk: 

Niin se minun pikkuinen ADHD-karvalapseni alkaa näyttämään oikein hienolta pikku göötiltä! Kuonossakin alkaa olla jo reippaasti pituutta ja 'terävyyttä'.

Gaia myöskin ilmeisesti aikoo isona valokuvaajaksi. Tässä taidetaan jo harjoitella siskoni kameralla.

Seisomisharjoituksissakin on vielä petraamista...

... mutta ehkäpä nekin alkavat jossain välissä sujua. Kesäloman vietän otuksineni Kajaanissa kotona, ja loman aikana tarkoitus olisi koittaa päästä käymään näyttelyharjoituksissa jos vain mahdollista, ja pentukurssille olen Gaian jo ilmoittanut. Mökille tietysti pitää myös päästä useasti molempien koirien kanssa :)

24.5. Devon-petokin täytti jo kolme vuotta!

Herra Arattikaan ei siis ole enää ihan pikkupoika, vaikka välillä tuntuukin, että ihan vastahan se minulle tuli... Toivottavasti Devoninkin kanssa meillä on kuitenkin yhteistä taivalta edessämme vielä vuosikausien ajan.

Tästä se lähtee...

... siis blogin pitäminen. Mikäli tämä kirjoittelu nyt jatkuu kovin aktiivisena ;)

Tästä blogista voi siis lukea länsigöötanmaanpystykorva Gaian (Jorsakin Iina) sekä silloin tällöin myös kolmen linnun, helmiaratti Devonin ja neitokakadujen Ticon sekä Jirin, että myös itse 'parven huoltajankin' kuulumisia. Gaia touhu-Tiinana (taikka touhu-Iinana) pysykööt kuitenkin pääosassa kaikkine kujeineen ja jekkuineen.

Gaia on siis ensimmäinen oma koirani, se koira, josta haaveilin joskus seitsemän-kahdeksan vuotiaana. Päätin silloin, että sitten kun olen vanhempi ja osaan huolehtia itse koirasta, minulle sellainen tulee. Tosin nyt kolmisentoista vuotta myöhemmin Gaian ja minun yhteisen taipaleemme alussa olen jonkin kerran joutunut miettimään, olenko edelleenkään 'tarpeeksi vanha' osatakseni hoitaa (pentu)koiraa oikein. Mutta ei kai sitäkään tuosta vain voi osata, sekin pitää opetella, pikkuhiljaa. Hyvänä lähtökohtana on kuitenkin tähänastinen elämäni, jonka olen melkein kokonaan viettänyt koirien parissa. Kotona vanhempieni luona on nelivuotias suomenlapinkoira Paukapää Tiinu, tutummin Saaga, minulle rakas ja muutoinkin aivan ihana koirapersoona. Saagaa ennen taas kasvoin lapsuuteni ja nuoruuteni lapinkoira Cranefield's Hillankukan eli Ritun seurassa, ja joitain hetkiä on joskus vietetty husky Jutan ja sekarotuisen Netta-koiran kanssa.

 Ihan oma koira vaan on myös ihan oma asiansa. Vastuu pienen koiran hoidossa on suuri, mutta on ilo seurata sellaisen kasvua ja kehitystä sekä temmellystä tässä suuressa maailmassa. Katsotaan siis, mitä tästä blogin pitämisestä oikein tulee, ja kuinka hyvin sen kautta onnistun raportoimaan tämän taipaleen kulkua :)

Tässä lisäksi muutama kuva 5,5viikon ikäisestä Gaiasta maaliskuulta, yhdessä kuvassa mukana myös Jorsakin Iida eli Hilma.