maanantai 3. kesäkuuta 2013

Iltametsäilyjä

Näillä helteillä ei huvita paljoa työntää naamaansa pihalle ennen auringonlaskua. Tästä syystä koiriakin on ulkoilutettu nyt lähinnä iltamyöhällä pahimman porotuksen jälkeen. Varsinkin vanhempien Saaga-lapinkoiraa on turha koittaa kävelylle houkutella päiväsaikaan, vaikka sessu kyllä mielellään makoilee pihalla nurmikon reunassa ottamassa aurinkoa kovallakin helteellä. Ilmeisesti paksu turkki pitää paikallaan ollessa pahimman lämmön poissa...

Joskus meidän pihalla oli koirapatsaita... (Kuvanlaatu on hieman omiaan lasin läpi otettuna)
Gaian kanssa ollaan nyt käyty muutamanakin iltana kahdestaan kävelyllä, pääasiassa ihan tässä lähitienoilla olevalla lampea ympäröivällä puistoalueella. Illalla tuota koiraa uskaltaa varsin hyvin pitää siellä irtikin, mutta jostain syystä Gaia ei ole nyt erityisen innostunut hölköttelemään vapaana. Se saattaa jäädä seisomaan paikoilleen tuijottamaan perääni pitkiksikin ajoiksi, eikä meinaa tullakaan mukaan ennen kuin olen häviämässä sen näköpiiristä. Ajattelin ensin että tämä on vain jotain protestointia sitä vastaan, kun Saaga ei olekaan mukana. Kuitenkin eilen illalla käytin molempia koiria metsälenkillä, mutta Gaia oli ihan samanlainen... Saaga kyllä hompotteli mukana (tosin poiketen tapansa mukaan välillä polulta kauemmaksikin hajujen perässä), mutta Gaia vaan jumitti kauempana niin kauan, kunnes kävelin polulla mutkan taakse. Pötkyläkin kyllä piristyi sen jälkeen, kun lenkin puolivälissä se sai pienen hepulin ja pinkoi Saaga perässään pitkin metsää. En tiedä, onko tuohon jumitteluun nyt vikana kuumuus vai äitini poissaolo vaiko mikä. Masentavaa lenkkiseuraa tuo otus kyllä tulee olemaan, jos se ei tuosta yhtään 'piristy' :P

Ja vielä kuvia pieneltä photoshootilta eräältä metsäreissulta, kun äitinikin oli mukana houkuttelemassa koiria pysymään paikoillaan:


"Onko se lintu? Onko se lentokone? Ei, se on MAKUPALA!"

"Söin tuossa juuri pari ohikulkijaa..."

Ei sentään, vaan naminhan se Saaga hotkaisi. Toisenkin olisi voinut jo ottaa.


Kielieläjä...

"Hei, olen Gaia, ja näytän kerran vuodessa iloiseltä pieneltä koiralta!"


Kuvaussessio on varmaankin hyvä lopettaa, kun malli alkaa näyttää tältä? (Tekiköhän se helle tehtävänsä?)

Katsotaan, milloin sitä taas eksyisi jonnekin sekä koirien että kameran kanssa ;)