Pieni koira sairastaa, häntä hellikäämme...

... mutta ei kuitenkaan liikaa, sillä tuo otus on varmasti tarpeeksi fiksu huomatakseen, että jos näyttää kärsivän kivuista, silloin saa huomiota...

Perjantai 19. päivän iltana ihmettelin, että miksihän minun pieni koirani ontuu vasenta etujalkaansa. Äitini oli käyttänyt koiria metsälenkillä, eikä ollut huomannut siellä sattuneen mitään saati Gaian missään välissä ontuvan. Ajattelin, että katsotaan nyt, onko se jalka seuraavana päivänä parempi. Kävimme lauantaina mökillä, ja siellä koirat saavat juosta pihalla vapaana. Gaia juoksi ja rymysi lapinkoirien perässä ihan normaaliin malliin, mitä nyt välillä ontuen sitä jalkaansa. Sunnuntaina ontuminen edelleen jatkui. Gaian vasemman etujalan kannuksen seutu oli mielestäni turvoksissa. Jo pieni hihnalenkki sai koiran ontumaan huomattavasti kesken matkan. Maanantai-aamuna soittelin eläinlääkäriin, ja seuraava vapaa aika oli tiistaille. Siinä vaiheessa mietin, että jos Gaian jalka jouduttaisiin kuvaamaan, olisi kiva saada viralliset lonkka-, selkä- ja kyynärkuvaukset siihen samaan syssyyn. Olin suunnitellut niitä muutenkin tälle kesälle, ja mielestäni koiran rauhoittaminen erikseen kahteen kertaan olisi aika pöhköä... Eläinlääkäristä luvattiin, että jos silloin vaan on tarpeeksi aikaa, ne viralliset kuvaukset voidaan tehdä samalla kertaa.

Tiistaina eläinlääkärissä lääkäri sitten syynäsi Gaian jalkaa ja sen liikkuvuutta. Kysäisin sitten, oliko siinä kannuksen seudulla hänenkin mielestään turvotusta (sen huomasi parhaiten edestäpäin katsottuna, joten ilmeisesti lääkäriltä jäi se siksi ensin huomaamatta). Pieni vilkaisu siihen, ja lääkäri päätti suorilta hakea rauhoitusaineen ja piikin, ja kaikki kuvaukset tehtäisiinkin sitten siinä samalla. Siinä rauhoitusaineen vaikutusta odotellessa eläinlääkäri (tuttu meille useiden aiempien koirien, gerbiilin sekä undulaatin kautta) kovasti kehui Gaian luonnetta. Vaikka Gaia lääkäriin tullessa tietysti pöhisi ja murahteli kaikelle mahdolliselle eikä ensi alkuun ihan uskaltanut tulla moikkaamaan lääkäriä, hänen mielestään Gaialla on kuitenkin ihana luonne. Gaia antoikin tutkia itsensä pöydällä ihan kiltisti ja rimpuilematta (vaikka sirunlukija oli aika jännä...), ja rauhoituspiikistäkin piti vaan vähän vingahtaa. Tajunlähtöä odotellessa Gaia istua napotti ihan kiltisti vieressäni, välillä pää kallellaan ja hieman puhahtaen jonkun toisen koiran vinkuessa jossain takahuoneessa.
Kun koissu viimein nukahti lattialle, kannoin sen kuvaushuoneeseen ja jäin odottelemaan. Takaisin huoneeseen päästessäni lääkäri olikin tietysti katsonut kuvat läpi. Gaian kannuksen 'ykkösluussa' näkyi murtuma. Jos siitä jotain hyvää keksii sanottavaksi, niin ainakaan kannuksen murtumaa ei yleensä tarvitse leikata koko varpaan ollessa koiralle 'turhake', joten luut voivat luutua takaisin vaikka vähän epänormaaleihinkin asentoihin sen kuitenkaan vaikuttamatta koiran elämään ja liikkumiseen pätkääkään. Aina se vaan itseä musertaa, kun koira on kivuissa, eikä kipujen suuruutta pysty itse tarkalleen tietämään. Hoidoksi siihen nyt saatiin sitten kolmen viikon maastossaliikkumiskielto, kuuden päivän kipulääkekuuri sekä tukisiteen pito käpälässä kymmenen päivän ajan.
Eläinlääkärin arviot Gaian lonkista ja kyynäristä eivät ainakaan olleet yhtään helpompaa kuultavaa. Lonkissa näkyi pahaakin löysyyttä ja lonkkamaljojen mataluutta, minkä hän arvioi vastaavan D:n lonkkia. Selostusta kyynäristä en enää muista (todellisuus alkoi pikkuhiljaa näistä tuloksista vähän hämärtymään), mutta lääkäri antoi niille tuomioksi 2/2. Vasta parin päivän jälkeen tuosta reissusta se ahdistus, mikä minulla tuolloin alkoi, on alkanut helpottamaan. Selkä ja rintaranka Gaialla sentään ovat kutakuinkin kunnossa. Rintarangassa muutamassa nikamassa Gaialla on ihan pientä muutosta, vähän kuin pieniä luupiikkejä nikamien reunoissa. Lääkäri tosin vakuutti, ettei tästä pitäisi olla koiralle normaalin elämän kannalta haittaa.
Kuvauksien jälkeen lääkäri ja paikalla ollut eläintenhoitaja halusivat heti antaa Gaialle herätteen. Gaia meni rauhoittavista melkoisen syvään uneen, ja hengitti todella harvakseltaan. Ja lääkeannos oli kuulemma ollut todella pieni... Gaia sai siis paketin jalkaansa ja minä hoitotarvikkeet mukaani, ja koissun tullessa tarpeeksi tajuihinsa noustakseen pystyyn saimmekin lähteä kotiin. Odotushuoneessa oli uusia asiakkaita, ja Gaian piti koittaa pöhistä heille niskavillat pystyssä, hoiperrellen kuin humalainen... Oli siinäkin näky ;)

Ensimmäinen ilta menikin sitten aika hissuksiin Gaapan nukkuessa 'krapulaansa' ohi. Vasta seuraavana iltapäivänä Gaia myöskin muisti, mitä pihalla käydessä pitikään tehdä. Pikkuhiljaa häntäkin alkoi heilua, ensin ihan matalalla hieman heilahtaen, vaan kyllä se siitä nousi taas selänpäälle huiskamaan ihan kunnolla. Nyt koira on taas ihan oma itsensä, mitä nyt entistäkin hyperaktiivisempi kaikkien koittaessa toppuutella koiraa riehumasta (se ei muuten tahdo onnistua). Jalan siteitä se ei yritä hirveästi repiä, joten kauluri meillä on kokonaan pois käytöstä. Ehkä kaulurin kanssa tuota Gaian riehumisintoa tietysti saisi matalammaksi...

Järkyttyneenä noista Gaian lonkka- ja kyynärarvioista soitin Gaian kasvattajalle. Hän sanoi, ettei heillä päin eläinlääkäri suostu edes antamaan gööttien kuvauksista omia arvioitaan, koska Kennelliitolta tulokset tulevat aina ihan erilaisina takaisin (ja ilmeisesti yleensä parempina). Elättelen tässä vielä toiveita siitä, että Kennelliiton tulokset ovat Gaiankin kohdalla paremmat... Varsinkin tuo kyynärien tulos huolettaa. Jos ne olisivatkin edes ykkösiä, voisin vähän huokaista helpotuksesta. Toki koira on vielä niveliltään terve, ja toivottavasti näin tuleekin aina olemaan, mutta huoli on silti suuri tulevaisuudesta...

Pieni krapulapotilas nukkumassa. Repsottava siteenpätkä ei ole koiran aikaansaannosta, eikä se myöskään kuvassa ole koiran suussa ;)

Oulu KV 14.7.2013

Jotenkin sitä ajauduttiin Gaian kanssa kuitenkin näytelmöimään Ouluun ja Tino Peharin arvosteltavaksi. Ennen kehää harjoittelusta ei tullut yhtään mitään, kun Gaia olisi vaan kuonoineen ollut menossa jokaiseen ilmansuuntaan samaan aikaan ja haukkuen kaiken päälle. Vähän laittoi taas mietityttämään, että mitähän tästäkin taas tulee...

Ensi alkuun, arvostelu kuului näin:
"2-years old. Good size. Medium strong bones. Feminin head, should have better profile. Should have better topline. Good angulation. Movement needs more drive." Tuloksena ERI AVK3 (narttujahan avoimessa luokassa olikin yhteensä kolme kappaletta... ;) )

Pehar antoi tuona päivänä kaikille esiintyneille gööteille ERIn, ja kaikki muut paitsi Gaia saivat myös SA:n. Mutta olemme tyytyväisiä nyt tuohon vihdoin napattuun ERI:in. Ehkä se SA:kin olisi saattanut tippua, jos Gaiaa olisi kehässä kiinnostanut liikkua kunnolla. Meno oli tyyliä kuono maassa, välillä hidastellen ja välillä ottaen hieman pomppuaskelia. Joko näyttelythommat eivät vaan hirveästi napanneet, tai sitten Gaiaa kiusasi kehän pitkähkö nurmikko. Sellaisella ei olla aiemmin edes harjoiteltu kunnollista liikkumista. Kehässä Gaia malttoi seistä hienosti paikoillaan, ja tuttuun tapaansa hieman varoi tuomaria pöydällä ollessaan (tähän ei kieltämättä auttanut ollenkaan melkein heti koiran pöydälle nostamisen jälkeen tuulessa kohahtanut kehäteltta... Onneksi tuomari näytti kyllä tajuavan, että koira säikähti nimenomaan sitä telttaa.)

Vielä olisi Kajaanin elonäyttely tälle vuodelle jäljellä, jos siellä ei vaan tapahdu taktisia tuomarimuutoksia... Jos göötit vaihtuvat taas Poletaevan arvosteltaviksi, taidetaan jättää koko touhu väliin... Vaikka toisaalta tämän Gaian kesäisen lihotuskuurin jälkeen olisikin ihan mielenkiintoista tietää, mitä Poletaeva nyt Gaapasta sanoisi. Massaa tuohon koiraan on tullut huomattavasti lisää toukokuiseen verrattuna.

Vähän mallia Gaian jykevämmästä lookista kesäkuun loppupuolelta.

Vertailuksi: tältä se näytti toukokuussa...

Ennen Ouluun lähtöä kotona oli tällainen ilmestys.
"Ai mitä, Ouluun...?"

"... mee yksinäs, mää en jaksa!"

Mutta oli siellä Oulussa sitten ihan kivaakin, varsinkin kun töötti pääsi huiskamaan bestiksensä, Hiisi-lapinkoiran kanssa. Valitettavasti kaverusten yhteinen vauhti oli niin huimaa, ettei kuvaaja pysynyt perässä ja saanut kaveruksista kunnon räikämiskuvia ;)

Iltametsäilyjä

Näillä helteillä ei huvita paljoa työntää naamaansa pihalle ennen auringonlaskua. Tästä syystä koiriakin on ulkoilutettu nyt lähinnä iltamyöhällä pahimman porotuksen jälkeen. Varsinkin vanhempien Saaga-lapinkoiraa on turha koittaa kävelylle houkutella päiväsaikaan, vaikka sessu kyllä mielellään makoilee pihalla nurmikon reunassa ottamassa aurinkoa kovallakin helteellä. Ilmeisesti paksu turkki pitää paikallaan ollessa pahimman lämmön poissa...

Joskus meidän pihalla oli koirapatsaita... (Kuvanlaatu on hieman omiaan lasin läpi otettuna)

Gaian kanssa ollaan nyt käyty muutamanakin iltana kahdestaan kävelyllä, pääasiassa ihan tässä lähitienoilla olevalla lampea ympäröivällä puistoalueella. Illalla tuota koiraa uskaltaa varsin hyvin pitää siellä irtikin, mutta jostain syystä Gaia ei ole nyt erityisen innostunut hölköttelemään vapaana. Se saattaa jäädä seisomaan paikoilleen tuijottamaan perääni pitkiksikin ajoiksi, eikä meinaa tullakaan mukaan ennen kuin olen häviämässä sen näköpiiristä. Ajattelin ensin että tämä on vain jotain protestointia sitä vastaan, kun Saaga ei olekaan mukana. Kuitenkin eilen illalla käytin molempia koiria metsälenkillä, mutta Gaia oli ihan samanlainen... Saaga kyllä hompotteli mukana (tosin poiketen tapansa mukaan välillä polulta kauemmaksikin hajujen perässä), mutta Gaia vaan jumitti kauempana niin kauan, kunnes kävelin polulla mutkan taakse. Pötkyläkin kyllä piristyi sen jälkeen, kun lenkin puolivälissä se sai pienen hepulin ja pinkoi Saaga perässään pitkin metsää. En tiedä, onko tuohon jumitteluun nyt vikana kuumuus vai äitini poissaolo vaiko mikä. Masentavaa lenkkiseuraa tuo otus kyllä tulee olemaan, jos se ei tuosta yhtään 'piristy' :P

Ja vielä kuvia pieneltä photoshootilta eräältä metsäreissulta, kun äitinikin oli mukana houkuttelemassa koiria pysymään paikoillaan:

"Onko se lintu? Onko se lentokone? Ei, se on MAKUPALA!"

"Söin tuossa juuri pari ohikulkijaa..."

Ei sentään, vaan naminhan se Saaga hotkaisi. Toisenkin olisi voinut jo ottaa.

Kielieläjä...

"Hei, olen Gaia, ja näytän kerran vuodessa iloiseltä pieneltä koiralta!"

Kuvaussessio on varmaankin hyvä lopettaa, kun malli alkaa näyttää tältä? (Tekiköhän se helle tehtävänsä?)

Katsotaan, milloin sitä taas eksyisi jonnekin sekä koirien että kameran kanssa ;)

Elämää tännekin?

Jotenkin blogit ja kaikki muut sivustot poislukien Facebook ovat niin kovin, kovin helppoja unohtaa... Facebookissa hyvänä puolena on sen nopeat ja helpot päivitysmahdollisuudet ja kuvien lisäilyt, mutta nykyäänhän siellä eivät kaikki päivitykset ja viestit säily välttämättä kovinkaan pitkään. Ehkä - ihan vaan ehkä - oppisin vaikka käyttämään tätä blogia sellaisena kanavana, johon voisin kirjoitella pieniäkin asioita jo vaikka pelkästään omaksi ilokseni ylös ja talteen, koska en pahemmin harrasta päiväkirjojakaan.

Joten katsotaan, mitä tästä uudesta Gaian (ja lintuparvi) -blogin henkiin herättelystä tulee (eräs kaveri kerran tituleerasi tätä blogia "Waittiksen kuolleeksi eläinblogiksi" ;) [Terveisiä Poikasten Pulkkaan!])

En nyt taida pidemmin alkaa selittelemään kuitenkaan kaikkea, mitä tässä yli vuoden aikana on tapahtunut, mutta muutamissa näyttelyissä ollaan pyörähdetty, käyty kokeilemassa agilityä kahdella aloittelijakurssilla, aktivoitu sekä koiraa että omistajaa koiran aktivointikurssilla, tavattu vanhoja ja uusia tuttavuuksia, reippailtu ulkona niin kaupungissa kuin metsäpoluilla ja paljon muuta.

 Gaia juoksulenkillä pääsiäisenä 2013

Tässä nyt kuitenkin kiinnostuneille Gaian arvosteluja näyttelyistä:
Oulainen RYH, 26.5.2012:
"Keskikokoinen, hyvät mittasuhteet omaava juniori narttu. Hieman pitkälinjainen pää, jossa otsapenger saisi olla hieman voimakkaampi. Kauniit tummat silmät. Hieman haja-asentoiset korvat. Hyvä kaula. Selkälinja saa vielä kehittyä. Hyvä raajaluuston vahvuus. Liikkuu hyvällä askelpituudella, mutta kauttaaltaan löysästi. Hyvälaatuinen karvapeite. Esiintyy & esitetään hyvin." -> JUN EH JUK 2 (Tuomarina Kirsi Honkanen [mukava tuomari, jolle haluaisin viedä Gaian uudelleen nyt kun sen liikkeet ovat vähän 'jämäkämmät' - Honkanen tuntui olevan tarkka koiran liikkeistä])

Gööttierkkari 2012, Kuopio 4.8.2012:
"Feminit huvud, bra uttryck, behöver lite mer ring träning, bra hals, mycket bra propotioner, lite lös i ryggen, vävar lite med fram benar, rör sig bra bak, utm. (utmärkt) päls och färg, stör lite underställed bak." -> JUN EH (Tuomarina Bo Skalin, Ruotsi) (Tässä näyttelyssä Gaian esiintyminen meni ihan plörinäksi, kun Gaia oli kehässä ollessa vetämässä koko ajan vaan sieltä pois äitini luokse)

 Gaian upea näyttely'seisonta'...

Erkkarissa tavattiin myös Gaian Iiko-veli (Jorsakin Iiro). Yritettiin ottaa sisaruksista nättiä yhteiskuvaa, mutta se ei oikein onnistunut... (Alemmassa kuvassa Gaia oletettavasti luulee Iikon aikovan syödä sen)

Kajaani RYH, 5.5.2013:
"Good type. Light bones. Bit narrow muzzle. Bit narrow underjaw. High set neck. Rising topline. Ribcage could be wider and deeper. Forechest not enough. A bit too straight in front. Enough angulated behind. Front pastern turn out. Could show better movement. Good coat. Lovely temperament." -> AVO H (Tuomarina Irina Poletaeva [todella tiukka täti, tässä näyttelyssä vain kaksi gööttiä sai ERIn ja vain toinen SA:n])

Näyttelemään lähdemme seuraavan kerran Ouluun heinäkuussa, ja elokuussa toiseen Kajaanin ryhmikseen. Sen jälkeen ovat näyttelysuunnitelmat vielä ihan auki, jos näyttelyihin koskaan ollankaan enää menossa kuin ihan satunnaisesti.
Koitetaan nyt siis päivitellä tänne välillä aina vähän kuvia ja kuulumisia kuitenkin. Hyvää kesää kaikille lukijoille ja satunnaisille ohikulkijoille!

 Pieni mätsärikoira ensimmäisen ruusukkeensa kera toukokuussa. Sijoitus pienten aikuisten SIN-3.

Kajaani KV 15.1.2012

Gaia kävi ensimmäistä kertaa näyttelemässä Kajaanin tamminäyttelyssä, tuloksena Jun H. Tuomarina oli Markku Kipinä, joka ei ilmeisesti arvostanut neiti Rimpulaa. Arvostelu oli seuraava:


Vielä hyvin kevytrunkoinen, vallattomasti esiintyvä pienehkö narttu, jolla voisi olla voimakkaampi luusto ja tilavampi rintakehä. Niukka otsapenger. Alaleuka saisi olla leveämpi. Lyhyt rintakehä. Liikkeessä ylälinja pettää. Tarvitsee lisää kehätottumusta.


Gaia heti ensi alkuun haukkuikin tuomarin tämän tullessa kysymää handlerilta koiran ikää. Gee ei myöskään halunnut pysyä pöydällä, vaan yritti pakitella sieltä alas. Ja siinä vaiheessa kun tuomari alkoi katsomaan koiran hampaita, tuumasin itse jo kehän reunalla, että sieltä se EVA nyt napsahtaa. Mutta kyllä ne hampaat sieltä ilmeisesti saatiin vilkaistua.

Toistaiseksi en ole ilmoittanut neiti Kevyttä/Kapeaa/Niukkaa mihinkään näyttelyyn, mutta katsellaan milloin seuraavan kerran mennään... Kesällä tähtäimessä olisivat toistaiseksi Oulun KV ja Kuopion kansainväliset, joista yhden aikana on gööttierkkari. Jos se erkkari on näinkin pohjoiseen tulossa, sitä ei varmaankaan vaan voi jättää väliin ;)

Elossa edelleen

 Tovi onkin näköjään kerennyt vierähtämään edellisestä päivityksestä. Ja paljon on kerennyt tapahtua. Jospa tähän nyt kasaisi pääpiirteittäin jotain...

 Pentukurssi meni jo hyvän aikaa sitten ohi, ja mielestäni Gaian kanssa pärjättiin siellä hyvin. Pikkukoira oppi kaikki asiat, jotka pitikin (paitsi hienosti toisten koirien ohittaminen on ja pysyy hakoteillä... Mutta kyllä se SIELLÄ KURSSILLA onnistui... ;) ), totuttiin vähän muihin koiriin ja ihmisiin, joista onneksi edes yhtä parivaljakkoa tavataan välillä koirapuistossa, ja löydettiin uusia innostuksia kuten jäljestäminen. Gaia oli niin näpsäkkä tyttö nappaamaan hajut ilmasta, että ryntäsi yhdessä välissä 'jäljestysalueen' poikki pyöräilleen ihmisen perään, kunnes sain koiran taas oikealle jäljelle. Muutoin menestys siinä oli niin upeaa, että voisimme harkita jollekin jäljestyskurssille menemistä.

 Olemme myös käyneet vähän tutustumassa näyttelymaailmaan. Periaatteessa... Kuopioon oli pakko mennä elokuussa katselemaan gööttejä kansainväliseen näyttelyyn, ja Gaiahan tietysti lähti mukaan. Alkuun neidistä ääntä kyllä riitti, mutta kunhan koira pääsi vähän rauhoittumaan ei se paljoa enää haukkunutkaan. Näyttelyssä tavattiin myös Gaian kasvattaja, sekä yksi heidän aiemmista gööttikasvateistaan, Jorsakin Hertta. Neideillä sitten riemua riitti rymytä kehän laidalla painia lyömässä.
 Syyskuun lopulla kävimme sitten debytoimassa Kajaanissa match showssa. Menestys ei ollut kovin kehuttavaa, joten sininen nauhahan sieltä rapsahti. Ryhmäkehässä emme kuitenkaan lentäneet ensimmäisiksi pihalle, mikäli oli pienoinen ihme Gaian huolestuessa meidän takanamme kehän laidalla liikkuneista lapsista. Noh, tästä jatketaan... Toiveissa olisi päästä käymään vielä tässä kuussa näyttelyharkoissa, mutta toistaiseksi kummankin jo menneen harkan kohdalle on sattunut niin loistava sää, ettemme ole lähteneet hukkumaan paikalle. Jo pentukurssilla tuli huomattua, ettei Gaia oikein suostu toimimaan halutulla tavalla vesisateella. Nyt toivomme siis parempia säitä, sekä sitä ettei neiti kerkeä aloittamaan vielä ensimmäisiä juoksujaan...

  Teimme elokuussa myös väliaikais paluita Raahen suuntaan. Aluksi Gaian yksin jättäminen sinne ahdisti minua niin paljon, että pyysin Gaian kaverikoiran Hiisin omistajaa tuomaan Hiisin päiväksi Gaian seuraksi. Kesällä nimittäin olin auttamassa naapuriani muutossa, ja Gaian jäädessä silloin yksin se huusi koko sen ajan, kun kannoimme tavaroita naapurikämpästä muuttoautoon. Pitäisi varmaankin koputtaa puuta, mutta Gaia tuntui olevan loppujen lopuksi aika nätisti nyt syksyllä yksin jäädessään. Ensin, vaikka Hiisi olikin seurana, Gaia kyllä koitti raapia kämppäni ovea ja haukkui perään, mutta jonkun kerran jälkeen se loppui. Kun Gaia jäi yksin, sama homma, mutta viimeisimmällä kerralla, se ei enää yrittänytkään mukaani, vaan katsoi lähtöäni seisten Dentastixinsä ääressä. Nyt olemme taas Kajaanissa työssäoppimisjaksoni ajan, ja toivon kovasti samanlaisen menestyksen jatkuvan, kunhan menemme taas takaisin.

  Gaialla on ilmeisesti alkanut myös mörköikä. Kaikki liikkuva, näkyvä tai kuuluva on haukuttava, ainakin jos olemme kahdestaan kävelyllä ilman koiraseuraa. Toisten koirien parissa Gaia ei juuri hauku kuin vastaantuleville koirille, tai pimeällä mustissa kulkeville ihmisille. Varsinkin silloin, jos he sattuvat puhumaan. Tämä on hieman rasittavaa Raahessa ollessa ja ilta-/yökävelyllä käydessä ennen nukkumaanmenoa. Kerrostaloalueella koiran haukku kaikuu aika kauas... Eikä pimeällä viitsi lähteä lähimetsään kävelemään.

Gaia heinäkuussa

Paria päivää vaille 6kk:

Ja elo-syyskuussa

  Lintuparvemme myös kasvoi yhdellä nokalla heinäkuussa. Äitini bongasi kajaanilaisessa eläinkaupassa yhden pienen siivekkään, jonka lajia edes kaupassa ei tiedetty. Entinen omistaja toi linnun sinne, kun ei pystynyt enää pitämään sitä. Lintu nökötti tirskuttelemassa undulaattihäkissä, ja äitini kysyessä siitä myyjältä myyjä totesi, että äitini voisi ottaa linnun mukaansa, jos halusi. Kun äitini palasi kotiin, hän kertoi otuksesta minulle, ja minä jäljitin otuksen viiksihempoksi (Serinus mozambicus). Koska äitini yhdeksänvuotias undulaatti on ollut jo tovin yksinään, päätimme hakea hempon meille. Pikkuneiti/-rouva on varsin veikeä tapaus tirskutellessaan ja pörräillessään ympäriinsä. Otus ei ole tuntunut myöskään olevan moksiskaan undukämppiksestään. Tosin melkeinpä ainut asia, jonka tuon linnun aiemmasta elosta tiedämme, on se, että sillä on ollut kauan undulaatteja seuranaan. Lisäksi tirriäiselle on joskus sattunut mahdollisesti jokin haaveri, jonka seurauksena siltä puuttuu toisesta jalasta takavarvas. Alkuun ihmettelinkin, kuinka lintu ei aina pysynyt orrella, vaan tipahti lattialle, mutta sitten huomasin sen puuttuvan varpaan. Paljoa tuo varvaspuutos ei kuitenkaan näytä muuten haittaava. Lintu on aktiivinen, syö ja laulelee, joten enpä uskoisi sen varvastaan murehtivan.

Pentukoulua ja koirakavereita

Viimeviikkoisten helteiden aikaan asiasta ei voinut erehtyä: kesä se saapui taas Pohjolaan. Vaikka kaikki muut riutuivat läkähdyksissään, Gaiassa virtaa riitti. Onneksi Gaia sai päivää vaille nelikuispäivänään riekkua serkkuni nuoren saksanpaimenkoira-pystykorva-mix Jaden kanssa. Vaikka kokoeroa riitti, neidit tulivat hienosti toimeen keskenään. Välillä riekkuminen tosin oli laiskanpuoleista hammastelua.

Helteillä on hyvä päästä myös vilvoittelemaan vesistöjen ääreen. Gaia tosin ei ole vielä erityisemmin innostunut uimisesta, vaan rannalla on mukavampaa möyriä hiekkakuopissa. Gaia kaiveli itselleen hienon kuopan mökille rantaan.

Saatettiinpa sitä istuskella puhtoisempana koivun juurellakin.

Saaga sen sijaan oikeana uimakoirana haki keppiä järvestä mielellään. Gaiasta oli hauskempaa koittaa varastaa keppi Saagalta tämän rantautuessa. Tosin vain harvoin taisi pikkukoira saada napattua kepakon isomman suusta...
  Saagasta tuli napattua jokunen kuva uintireissun jälkeen. Lapinkoirillahan pitäisi kuulemma olla ahmamainen ryhti, joten lienekkö Saagan ryhti rotumääritelmän mukaan juuri täydellinen tässä kuvassa ;)

Kirjoittaja taas intoutui kuvailemaan järvellä lenneilleitä tiiroja, ja koirakuvat jäivät näin vähän vähemmiksi...

Viikonloppuna siskoni kävi Priita-koiransa kanssa visiitillä Kajaanissa, ja Priitasta tuli Gaian terrorisointikohde nro. 1.

Mikäs voisi pienestä göötistä olla sen hauskempaa, kuin roikkua lappalaisten kaulakarvoissa, ja yrittää jäystää näiden pörrökarvakorvia sekä purra näitä nilkoista ;)

Eilen taas oli ensimmäinen kerta pentukurssilla, ja vaikka menestys välillä vähän etukäteen huoletti, oli Gaia kuitenkin suhteellisen mallikelpoisesti sen tunnin ajan. Gaia tosin pelkäsi ensi alkuun muita pentuja, mutta huomasi pian, että kilttejähän nekin ovat. Vaikka eräs terrieri vähän Gaialle alkuun ärisikin, saattoi tämäkin kaksikko yhdessä välissä vähän leikkiä keskenään. Harjoituksetkin menivät pääasiassa ihan kivasti. Katsekontaktiharjoituksessa ei juuri ollut ongelmia, kunnes harjoitusta vaikeutettiin niin, että Gaian olisi pitänyt ottaa kontakti liikkeessä. "Katso" käskyn kuullessaan Gaia tuijotti kovin intensiivisesti kyynärpäätäni, kun pidin namikättä selkäni takana. Tämä harjoitus tulikin kotiläksyksi, joten sitäkin tällä viikolla saataisiin harjoitella ihan urakalla.
 Pöydällä tutkittavana oleminen oli Gaialle muuten ihan ok touhua, kunnes kurssin ohjaaja yritti tarkastaa Geen hampaat. Koira yritti pakittaa pari askelta pöydältä, ja pitkän koiran häntäpuoli ylsikin sitten reunan yli. Kyllä ne hampaat saatiin kuitenkin katsottua, vaikkakin vähän vaikeasti... Tätäkin saa siis harjoitella lisää.
  Luoksetulossa ei sitten ollutkaan ongelmaa. Ohjaaja piti koiria vuoronperään pitkässä liinassa, kun omistaja käveli poispäin, ja kutsui sitten koiran luokseen. Gaiahan kipitti luokse suorilta nameja hakemaan :) Eipä tuon koirulin kanssa luoksetulossa muutenkaan ole oikein ollut ongelmia, paitsi kerran lenkkeilijät olivat omistajaa mielenkiintoisempia, ja kotipihalta ei välillä millään malttaisi tulla takaisin sisälle. Ja jos pihan portti vaan sattuu olemaan auki, saa silloinkin pennun takaisin vaan namipussin avulla...